Rauma Blues -pääkonsertti kasvaa areenatapahtumaksi

Rauma Blues -festivaalin pääkonsertti järjestetään Lonsi Liven (ent. Lukko Events) ja Rauma Blues ry:n yhteistyönä 6.6.2026. Tapahtuma siirtyy Kivikylän Areenalle ja sen ajankohta vaihtuu elokuulta kesäkuun alkuun. Muutosten tavoitteena on luoda tapahtumalle entistä vakaammat puitteet ja vahvistaa sen roolia osana Rauman kesää.

Areenasiirtymä tuo tapahtumaan säästä riippumattomat ja toimivat olosuhteet sekä mahdollistaa tapahtuman hallitun kasvun ja paremman saavutettavuuden. Tämän takia myös pääsylipun hinta laskee merkittävästi!

“On aidosti hienoa ja kunnia-asia päästä mukaan järjestämään perinteistä ja monelle jo legendaarista Rauma Bluesia. Siirtyminen Kivikylän Areenalle mahdollistaa Rauma Bluesille seuraavan askeleen. Tapahtuma kasvaa Areenan mittapuihin, kuitenkaan menettämättä sille ominaista tunnelmaa.

Festivaalikävijät ovat entistä laatutietoisempia ja tapahtuman siirtyminen Kivikylän Areenalle mahdollistaa edullisemmat liput ja monipuolisemmat VIP- ja ravintolapalvelut.

Ajankohdan siirto kesäkuun alkuun tuntui luontevalta, kun haluamme, että Rauma Blues avaa Rauman festivaalikesän”, kertoo tapahtuma- ja tuotantojohtaja Sasu Eronen.

Entistä kattavampi Blues-viikko

Blues-viikko käynnistyy tuttuun tapaan klubikeikoilla, erilaiset ilmaiskonsertit ja -tapahtumat näkyvät Rauman katukuvassa koko viikon ajan, entistä laajemmin. Pääkonsertin ensimmäiset esiintyjätkin ovat jo kiinnitetty.

”Nyt on todella mielenkiintoinen ja monipuolinen kattaus tulossa ja uskomme tapahtuman kiinnostavan entistä laajempaa yleisöä. Ensimmäiset esiintyjät julkaistaan lähiaikoina”, kertoo Rauma Blues ry:n hallituksen puheenjohtaja Tunnu Pärssinen.

Lonsi Liven tapahtuma- ja tuotantojohtaja Sasu Eronen & Rauma Blues ry:n hallituksen puheenjohtaja Tunnu Pärssinen.

Seuraava
Seuraava

Tervetuloa blueskaupunkiin