Antti Lehto on kuskannut Rauma Bluesin artisteja yli 20 vuotta.

Antti Lehdon kalenterista varataan joka suvi hyvissä ajoin tietyt päivät. Mies merkitsee itse Rauma Bluesin, vaimo suurimmat ravit. Niiden lomaan rakentuu perheen muu kesäohjelma.

– Olin mukana jo ensimmäisissä blueseissa ja siitä lähtien melkein aina paikalla. 2000-luvun alussa Viljasen Jokke kysyi, kiinnostaisiko artistien kuljettaminen talkoohommana. Parhaimmillaan olen ajanut kolmekin kertaa Rauman ja Helsingin välin bluesviikonloppuna, kertoo Lehto.

Sosiaalisena ja kielitaitoisena Lehto on viihtynyt keikkakuskina.

– Saa jutella rauhassa ja kertoa tarinoita Suomesta. Aika monet ovat ensimmäistä kertaa Suomessa tai jopa Euroopassa. Mulle osuneet kyydittävät ovat kaikki olleet mukavia tyyppejä. Duunareita, jotka arvostavat huolenpitoa. Eräskin soittaja kehui järjestäjiä: nää kundit kohtelee meitä ihmisinä, kertoo Lehto naurahtaen.

Toinen muusikko, taitava kitaristi, puolestaan kertoi tekevänsä vain vähän keikkaa. Päätyökseen hän myi kaihileikkauskoneita ja koulutti silmäkirurgeja käyttämään niitä.

Alalla kerrotaan tarinoita nirsoista ja oikuttelevista staroista. Muutaman kanssa on Raumallakin jouduttu säätämään, mutta enimmäkseen ”kaikki on käynyt”.

– Kerran autoni osoittautui liian pieneksi, kun yhdellä soittajalla oli yllättäen vaimo mukana. Hän suostui matkustamaan Helsingistä Raumalle takatilassa, eikä tehnyt siitä numeroa. Joskus kävi niin, ettei Raumalta enää myöhään illalla ole saanut lämmintä ateriaa. Näytin muusikoille McDonaldsin listaa, tein tilauksen ja kävin hakemassa hampurilaisateriat yöpalaksi.

– Kerran ajoin Helsinkiin hellekelillä hakemaan kahta muusikkoa. Olin varannut heille autoon pari pulloa kylmää juotavaa. Herrat ihmettelivät Vichy Novelle -pulloja aikansa, kunnes pyysivät vettä. Vastasin, että vettä niissä onkin, maistakaa ihmeessä. Toinen tuumasi kaverilleen ”okei sitten, ota sä tuo vaaleanpunainen, mä maistan tätä kusenväristä”.

Lehdon on helppo sanoa, miksi Rauma Blues on säilynyt elinvoimaisena 40 vuotta.

– Tinkimättömästi vain bluesia, kiitettävästi kunnianhimoa ja onnistuneet buukkaukset kohtuupienellä budjetilla.

Entä mieleen jääneet keikat?

– Sue Foley, kaunis nainen ja mielettömän taitava muusikko. Muutamat todella rautaiset vanhat bluesveikot. Vanessa Collier, siinä saksofonisti lavalla! Ja tietysti Paul ”Wine” Jones. Olin eturivissä kuvaamassa, kun yleisöstä pyydettiin soittamaan vanha Manfred Mann -hitti. Jones kumartui kysyjän suuntaan ja vastasi ”sori, tää on bluesfestari”.